Makuuhuone - Suunnittelu

Lähtötilanne
Lähtötilanne tulevassa makuuhuoneessa oli erittäin sekava. Huone oli toiminut asiakkailla jo jonkin aikaa pelkkänä työ- ja varastotilana, jonne oli aina väliaikaisesti siirretty kaikki tarpeeton tavara. Huoneen yhdellä seinällä oli kukkakuvioinen tapetti ja huoneen kolmella muulla seinällä oli suht hyväkuntoiset lasikuitutapetit. Huoneen yhdellä seinällä oli ikkuna sekä ovi pienelle terassille.

Lähtötilanteessa huone näytti tältä.
Huoneen pohjapiirustus.

Asiakkaiden toiveet

Aloitin työni keskustelemalla asiakkaideni kanssa heidän toiveistaan ja tarpeistaan makuuhuonetta koskien. Asiakkaani halusivat makuuhuoneesta huoneen vain nukkumista varten, joten tilaan ei toivottu kuin parisänky ja säilytystilaa. Asiakkaat toivoivat makuuhuoneeseen kotoisaa tunnelmaa ja pääväreinä rusehtavia sävyjä. Yksi huoneen suunnitteluun suuresti vaikuttava tekijä oli asiakkaiden toive hyötykäyttää huoneessa jo olemassa oleva kaapisto.

Utelin asiakkaideni tarkempia toiveita huoneeseen tulevista värisävyistä netistä kasaamieni kollaasien avulla. Asiakkaat mieltyivät enemmän vasemmanpuoleiseen kollaasiin, eli huoneeseen haluttiin lämmintä tunnelmaa ja lämpimiä värisävyjä.

Asiakkaat halusivat huoneeseen vasemmanpuoleisen kollaasin lämmintä tunnelmaa ja väritystä.

Suunnitelma

  • Huoneen yksi seinä tapetoidaan ruskean harmahtavalla tapetilla.
  • Huoneen kolme muuta seinää maalataan Tikkurilan Tunne Väri -värikartan sävyllä H466 (Angora).
  • Pyökkinen kaapistokokonaisuus maalataan valkoiseksi sekä hajotetaan osiin hyötykäyttäen osat vaatekaappeina, yöpöytinä ja kaapistona.
  • Sängyn päälle asennetaan seinähylly.
  • Huone sisustetaan huoneeseen sopivilla rusehtavilla tekstiileillä.

Huoneeseen tuleva tapetti sekä muihin seiniin tuleva sävy.

Mallinnokset suunitelmasta